Aiemmin Kalamajan ja Pelgulinnan kaupunginosien rajalla sijainnut Tallinnan ravintolamaailman kestosuosikki Kolm Sibulat löytyy nyt Maakrista, ihan Stockmannin lähettyviltä. Aiemmin hiukan rähjäisen näköisessä rakennuksessa sijaitseva ravintola on löytänyt uuden kodin Tallinnan modernista keskustasta. Vaikka Kolm Sibulat on muuttanut uudenlaiseen ympäristöön, ravintolan menu on vähintään yhtä herkullinen kuin aiemminkin ja mutkaton ilmapiiri on säilynyt. Nykyinen sijainti on keskeinen ja hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Ravintolan menuussa vaikutteita lähi-idästä, georgialaisesta, korealaisesta keittiöstä ja Välimereltä
Kolm Sibulat ravintola kuvailee keittiönsä olevan fusion confusion, eikä suostu asettumaan mihinkään tiettyyn kategoriaan. Annokset sijoittuvat ravintolan omien sanojen mukaan pikaruuan ja slow foodin välimaastoon. Kolm Sibulatin listalta löytyy annoksia, joissa on otettu ennakkoluulottomasti vaikutteita perinteisistä etnisistä keittiöistä ja soveltamaan niitä paikallisella tvistillä.
Ravintolaan mukava poiketa niin lounaalle kuin illalliselle. Listalta löytyy runsaiden ramen -keittojen lisäksi, maukkaita salaatteja sekä pääruokia niin lihan, kalan kuin vegeruuan ystäville. Kolm Sibulatin annokset ovat todella herkullisia ja lounaalle sekä illalliselle löytyy oma listansa. Ravintolassa voi siis käydä useamman kerran ja jokaiselle vierailulle löytyy taatusti uusia makuelämyksiä.
Artikkelin pääkuva: Kolm Sibulat
Yhteystiedot
Avoinna: Ma - Pe 11.30 - 23.00 La 13.00 - 23.00
Osoite: Maakri 19/1
Kolm Sibulatin nettisivuilla voit tutustua annoksiin ja varata pöydän.